Palaa takaisin | Tulosta

Naturpolis Oy
Tapahtumatuloste - Kestävän matkailun seminaari

30.11.2021

Kestävän matkailun seminaari


Tervetuloa Matkailuyritykset kestävälle kehityspolulle -hankkeen loppuseminaariin Rukan Salonkiin tai etäyhteydellä!

Matkailualueemme vetovoima lähtee luonnosta. Vastuullisesti toimimalla haluamme turvata alueen ja kansallispuistojemme luonnon, paikallisen kulttuurin ja kauniiden maisemien säilymisen puhtaana ja elinvoimaisena myös tuleville sukupolville.

Hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa ja hankkia matkailuyrityksille ja -alueille tietoa ja taitoa tuotteidensa, prosessiensa ja palveluidensa vastuullisuuden ja laadun kehittämiseksi. Hankkeessa on toteutettu Kuusamossa, Taivalkoskella ja Suomussalmella ympäristö- ja laatusertifiointeihin valmentavia toimenpiteitä sekä lisätty matkailuyritysten osaamista ympäristötietoisuudessa, hiilijalanjäljen pienentämisessä sekä yrityksen käytäntöjen, tuotteiden palveluiden kehittämisessä kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti. Toimenpiteissä on otettu huomioon kaikki kestävyyden osa-alueet, eli ekologinen, taloudellinen ja sosiokulttuurinen kestävyys.

Tule mukaan kuulemaan hankkeen tuloksista ja kestävästä matkailusta Kuusamossa, Taivalkoskella ja Suomussalmella. Tilaisuudessa käsitellään vastuullisuustyötä alueellamme hankkeen, matkailuyritysten, alueorganisaatioiden ja paikallisen vaikuttajan näkökulmasta. Lisäksi kuullaan kuulumisia Visit Finlandilta ja kansainvälisiltä markkinoilta.

Lisätietoja: projektikoordinaattori Jenni Kallioniemi jenni.kallioniemi@naturpolis.fi, +35840 4811431